26. helmikuuta 2018

Uuteen blogiin!

Tässä jo jonkin aikaa on syyhynnyt sormet takaisin blogin pariin. Elukkablogi on toki päivittynyt, vaikkakin laiskanlaisesti sekin. Sinne linkki tässä.

Aikani asiaa tuumailin ja tulin siihen tulokseen, että halusin perustaa kokonaan uuden blogin. Tässä edellisen postauksen jälkeen on tapahtunut paljonkin kaikenlaista huippusiistiä, ja helpommalta tuntui uuden blogin perustaminen.

Siellä siis jatkuu, eli tervetuloa Ketun koloon!

14. tammikuuta 2017

Kuulumisia!

Se mun kahden viikon työpätkä tosiaan vähän venähti. Tämän hetken saldo on 2 + 2 + 1 + 3 ja nyt maanantaina jatkuu neljän viikon pätkällä. Väliin mahtui myös muutama iltaputki, vaikka alkuun sanoinkin, etten iltaa tai yötä tee.. Ekan iltaputken Frida vietti isällään ja toisen mummolassa, niin ei tarvinnut hoidon kanssa säätää. Nyt eivät toivottavasti enää iltaa tarjoa, ettei tarvi kieltäytyä. Mä en ole kauhean innostunut ajatuksesta, että Fridan pitäisi olla päiväkodissa yötä, vaikka varmasti hyvin pärjäisikin.
Sitten muutama kuva ja loppuun pari videotakin! :)

Ensin vanhempaa, ja sitten tuoreempia.
Ennen joulua Fridalla oli muutama muskarin esitys :)

Yritin saada tyypeistä joulukuvaa.. :D

Katsoi ne hetken kaikki kameraan

Aattona oltiin Ukin luona. Joulupukkia odotettiin kovasti ja tulihan se! Frida ei kyllä yhtään pelännyt, vaan juttua tuli niin paljon, että tais puolet mennä Pukilta ohi :D

Fridalla oli vahva ajatus, että Joulupukki tuo hänelle vesivärit. Joulupukki sitten kysyi Fridalta, että auttaisko Frida lahjojen jakamisessa. No Frida meni säkille, rupes kaivelemaan ja totes "En minä löydä!". Frida oli tosiaan siinä uskossa, että hänelle on vain yksi paketti (ne vesivärit), jotka tartteis nyt löytää :D

Totuus olikin sitten vähän toinen.. Tais Pukki jakaa vahingossa Fridalle naapureittenkin paketit! Ja jokunen paketti oli Isinkin luo viety. Frida aukoi paketteja pikkuhiljaa pitkin päivää.

Tuli muutama lautapeli (vai mitä ne on, kun pelilauta puuttuu??), pikkuautoja + helikopteri, liukureita, värityskirjoja, roolivaatetta, leikkikeittiöön tarvikkeita ja ruokia, yöpukuja, paita, lahjakortti kirjakauppaan, elokuvia, lumentyönnin ja mitähän kaikkea vielä. Isin luota löytyi ainakin luistimet + kypärä sekä sählymaila. Kaikki lahjat on kyllä olleet kovasti mieleisiä :)

Frida on vieläkin kotona vähän pyörällä päästään, että millä sitä seuraavaksi leikkisi. Samaan aikaan ois hirvee kiire mäenlaskuun, hiihtämään, luistelemaan, uimahalliin, sen ja tämän ja tuon kaverin luo ja vaikka mitä! Kauheesti haluais kaikkea tehdä, mutta ei vaan tunnit vuorokaudessa tahdo riittää. Ja illalla on ihan puhki jo hyvän aikaa ennen nukkumaan menoa :)

Niin ja joulun jälkeen annoin Fridalle mun vanhan kuuntelusadun vihkoineen sekä kirpparilöytönä hain tuollaisen aika tavallisen automaton, kun en mieleistä löytänyt.

"Ihan varmasti minua varten sitä lunta kolaat. Ei voi olla, että Fridalle liukumäkeä tekisit. Kaivettavaksi on koko kasa. Varmasti on!"

Fridaa nauratti, kun Soppa kaivoi lumikasaa samaa tahtia, kuin sinne lunta työnsin. Lopulta keskellä mäkeä oli sellainen monttu, että koira hävisi kokonaan mäen sisään :D Oli kyllä sellaista höttölunta, ettei Fridan oikein onnistunut sen huipulle liukurin kanssa kiivetäkään, ja halusi vaihtaa sukset jalkaan. Sauvat lensi melkeinpä välittömästi pois käsistä ja Frida jaksoi hiihdellä niin kauan, että sain lumityöt tehtyä. Sitten jatkettiin vielä viereiselle pururadalle :)



Frida halusi ikioman päiväkirjan, kun äitilläkin kerran on! Musta tuli siis sihteeri :) Jos innostus jatkuu pitkäänkin, niin näitä voi olla hauska lukea joskus vuosien päästä!

Tukka alkaa olla taas laitettavassa mitassa ja Frida pyytääkin jatkuvasti lettejä, ponnareita ja pinnejä tukkaan.

Tänään vihdoin oli aikaa rueta vesivärihommiin. Tätä Frida on pyytänyt joulusta asti, mutta aina huonolla hetkellä :)

"Äiti katoppas! Kun otetaan tätä ja tätä, millasta sitten tulee? Kato!! Tämmöstä!"

"Meidän pitäis huomenna taas mennä luistelemaan! Huomenna vois olla luistelupäivä!"

Tänään Frida pääs ekan kerran luistelemaan! Tai käytiinhän me edellisenä talvena vissiin kerran, mutta käytännössä Frida istui luistimet jalassa vaunuissa ja minä työnsin. Kerran taisin nostaa jaloilleen ja huuto oli hirmuinen.

Mutta tällä kertaa rohkeus riitti ja samalla innolla, tai ehkä jopa vielä hurjemmalla, noustiin ylös jokaisen kaatumisen jälkeen. Ensin yritti, että kädestä pitäisi kiinni, mutta tuntui että tuki muhun liikaa ja siksi kaatui. Totesin sitten kylmästi, että nyt omille jaloille ja ihan itse. Raaka peli, mutta hyvin rupes kulkemaan!


Olen muutenkin yrittänyt ihan tietoisesti saada Fridalle selkärankaan ajatusta, että jos ei heti onnistu, niin ei haittaa, yritä uudestaan. Heti ei tarvi olla vinkumassa apua tai valittamassa, ettei osaa. Yrittämällä ja harjottelemalla oppii, eikä haittaa jos välillä menee pieleen. Fridan vakiovastaus onkin, jos joku sanoo ettei osaa tai onnistu, että "No yritä! Yritä uudestaan!"

Sama juttu lautapeleissä ja muissa. Sillä ei oo mitään väliä kuka voittaa, kunhan pelaaminen on kivaa. Mä en ainakaan tahallani häviä Fridalle, paitsi ehkä harvakseltaan, eikä Fridaa harmita hävitä. Aina ei edes katsota kuka voitti.

8. joulukuuta 2016

Blogihaaste: Stressitön joulu

Kun hommat on hanskassa, ehtii vielä 23.12 treenaamaan!
Katuvalojen alla -blogin Anni haastoi minut antamaan vinkkejä stressittömään jouluun. Tämä aihe sopiikin mulle paremmin kuin hyvin, en tosiaankaan kuulu joulustressaajiin. Ainakaan vielä. Oikeastaan mun on hyvin vaikea ymmärtää, miksi ihmiset tuntuvat kehittävän itselleen aivan jäätävän joulustressin!

Toisaalta tähän saakka olen viettänyt kaikki jouluaattoni enemmän tai vähemmän lapsuudenkodissani, samoin tänäkin vuonna. Mutta eihän sitä tiedä, jos jonain vuonna tulen huomaamaan itsekin sortuvani stressin puolelle...😏

1. Joulukortit
Mä en ole koskaan harrastanut massoittain joulukorttien postitusta. Ihan muutaman kortin olen saattanut lähettää heille, jotka eivät somen kautta joulutervehdystä tavoita. Jos kuitenkin tahtoo kortteja lähettää, niin ei sitä ehkä kannata jättää siihen viimeiseen iltaan, varsinkaan jos valmiskortit eivät ole vaihtoehto. Ei takuulla ole yhtään liian aikaista laittaa kortit valmiiksi postitusta odottamaan jo marraskuussa.

2. Joululahjat
Ehkä suurin kummastuksen aiheeni. En ymmärrä, miksi lahjojen ostamisesta otetaan niin hurjia paineita? Miksi täytyy väkisin keksimällä keksiä kasapäin hienoja ja kalliita lahjoja suurelle joukolle ihmisiä, joilla on jo kaikkea ja jotka eivät varsinaisesti edes toivo mitään? Joo kyllä, on varmasti kiva ilahduttaa muita ihanilla lahjoilla ja harvoin se lahjojen saaminenkaan erityisen kurjaa on, mutta silti? Niin ja tämäkin rumba jätetään aivan viimeisille päiville. Entä jos lahjoja jemmailisi jo pitkin syksyä, eikä väkisin viimetinkaan jotain mitä vain kaupoista vielä onnistuu löytämään?

Kuten jo aikaisemmin joululahjatoivepostauksessa mainitsin, en tahdo Fridan oppivan odottamaan valtavaa vyöryä toinen toistaan hienompia ja kalliimpia lahjoja. Frida tietää kirjeen Joulupukille olevan vain toivelista, ei mikään tilaus. Listalta saattaa hyvällä säkällä päätyä pakettiin toive tai pari😊 Tänä vuonna saatan hankkia Fridalle yhden pienen paketin ja se varmasti riittää. Toki Frida tulee saamaan sukulaisiltaankin lahjoja ja ehkä sitä suuremmalla syyllä jätän itse lahjojen hankkimisen vähemmälle. Tietysti vielä ei ole sitä kavereiden luomaa painetta, mutta tulevaisuudessa en anna senkään liiaksi vaikuttaa lahjojen määrään tai laatuun. Tottakai lahjat kuuluvat osaksi aattoa, mutta kyllä joulussa on oikeasti kyse jostain paljon suuremmasta.

3. Raha
Tämä liittyy osaltaan lahjoihin, mutta toki myös tarjottaviin, koristeluun ja kaikkeen muuhun. En keksi yhtään hyvää syytä käyttää jouluun rahaa yli omien varojen. Jos ei ole varaa ostaa jokaiselle perheenjäsenelle uutta tablettia tai älypuhelinta lahjaksi, niin sitten siitä on turha ottaa paineita. Tai jos ei ole varaa kattaa joulupöytään kymmentä eri tavalla valmistettua lohta, niin sitten ei ole. Joulu on joulu pienemmälläkin budjetilla.

4. Tarjottavat
Jos on sattunut kutsumaan puoli sukua joulupöytään, ei ehkä taas kannata jättää ruokalistan suunnittelua ja parin päivän päähän h-hetkestä. Eikä edes sitä toteutusta. Ainakin laatikot voi varmasti valmistaa hyvissä ajoin pakkaseen odottamaan tai ehkä vastuuta tarjottavista voi jakaa myös muiden ruokapöydässä istuvien kanssa? Kauppareissunkin voi tehdä hyvissä ajoin ja hakea ne huonommin säilyvät sitten jossain sopivassa rakosessa.

5. Kyläpaikat
Onko jokaisessa kyläpaikassa pakko käydä juuri aattona? Voisiko jotain jättää joulupäivään tai vaikka tapaniin? Luulisi olevan kaikkien etu, että aikaa jäisi hieman enemmän jokaista kyläpaikkaa kohti. Tai mitäpä jos olisikin teidän vuoro viettää joulua ihan rauhassa joko keskenään, tai kutsua vieraat vaihteeksi teille? Ei ole väärin välillä poiketa perinteistä😉Heittäkää arpaa, jos ette osaa päättää kumman suvun luona joulua vietetään!😁

6. Siivous ja koristelu
Jälleen kerran! Miksi kaikki tehdään viimetinkaan? Okei, jos mä imuroin tänään, niin huomenna laumasta irtaantuneet villakoirat vilistää ihan samaan tapaan nurkista vastaan kuin imurointia ennen. Mutta kaikki muu siivous, sitä voi varmasti toteuttaa pikkuhiljaa etukäteen. Samoin koristeita voi ripotella ympäri kotia pitkin joulukuuta (ei missään nimessä marraskuun puolella!!).

Meillä kuusi koristellaan vasta aattoaamuna, mutta silloin meillä ei olekaan vielä kiire mihinkään. Saadaan mukavasti aika kulumaan jouluisissa puuhissa😌Päivemmällä sitten siirrytään Ukin luo viettämään aattoa. Tänä vuonna tulee sinne myös Joulupukki!

7. Lista
Tee lista aivan kaikesta hoidettavasta/hankittavasta/mistä ikinä! Mä harrastan listoja, siis ei vain jouluun liittyen vaan ihan kaikessa. Mulla on pöydät ja laatikot täynnä listoja. On listoja asioista mitä pitää tehdä, ostoslistoja, treenisuunnitelmia, listoja tv-ohjelmista (sarjat, mikä tulee milloinkin), pakkauslistat (töihin, hoitoon, kisoihin, reissuihin...). Siis listoja aivan kaikesta mahdollisesta. Listat on tosi jees! Sitten vain viivailen kohtia yli sitä mukaa kun ne on hoidettu. Suosittelen!

Näillä vinkeillä voisin kuvitella stressin pysyvän ainakin jossain määrin aisoissa. Ja jos tänä vuonna on jo stressi peruuttamattomasti päällä, niin jospa seuraava vuosi menisi helpommin!

Sitten vain keskittymään niihin kivoihin juttuihin!😊

Haastan Pala Elämää -blogin Annen ja Maarialla -blogin Maarian jakamaan omat vinkkinsä joulustressin torjumiseen💪

20. marraskuuta 2016

Äkkilähtö töihin ja hoitoon

Nimikoitiin vähän vaatteita, tosin laput loppuivat kesken..
Meidän arki meneekin nyt pikatahdilla ympäri, kun sain perjantaina päivällä kutsun töihin heti maanantaiksi. Ei tämä ole kuin parin viikon setti, mutta kuitenkin. Täällä meillä päin on päivähoitopaikat ihan tooodella tiukassa, mutta soitin suoraan hoitopaikkaan, joka oli mun ykkösvaihtoehto, ja sieltä sopivasti vapautui paikka juuri maanantaista alkaen. Päivähoitotoimiston kautta soittamalla olisi se paikka jäänyt meiltä saamatta.

Siitä heti paikan varmistuttua lähdettiin tutustumaan uuteen hoitoon. Frida tykkäsi hoitopaikasta kovasti ja odottaa jo innolla sinne pääsemistä. Siellä oli hurjasti erilaisia pieniä leikkitiloja, mm. puutyöverstas. Paikkoja kierrellessä Frida ois halunnut jäädä jokaiseen paikkaan leikkimään :D Saas nähdä miten aamu sujuu, kun herätys on muutaman tunnin totuttua aikaisemmin, onneksi aamiaisen saa hoidossa. Enemmän olen ehkä omasta heräämisestäni huolissani... Jospa Fridalle rupeis päiväunet taas parin vuoden tauon jälkeen maistumaan.

Fridan edellinen hoitopaikka tosiaan lakkautettiin, eikä se olisi kyllä suunnan takia ollut muutenkaan vaihtoehto. Viimeksi Frida oli hoidossa pienessä ryhmäpäiväkodissa ja tällä kertaa meneekin päiväkotiin. Frida menee 3-5-vuotiaiden ryhmään, jossa on 15 lasta. Lisäksi hoidosta löytyy eskarilaiset ja pienempien ryhmä.

Me on keretty puuhastella tällä viikolla kaikenlaista. Uimahallissakin käytiin taas :)
Tänään oltiin paikallisessa lapsiperhe -tapahtumassa, josta ajattelin laitella kuvia ja videoita joku toinen kerta.

Frida tykkää pelailla synttärilahjaksi saamaansa safari-peliä

Hiihtokausi ehdittiin avata lumitöiden lomassa juuri ennen lumien sulamista. Hyvin oli homma hallussa kääntymisineen päivineen!

Käytettiin myös Doris hammaslääkärissä, nyt on taas valkoiset hampaat!

13. marraskuuta 2016

Instakuvia

Tässäpä näitä instakuvia viime viikoilta :)

Facebookissa kierti halloweenin aikaa tämmöinen kuva...

Frida menossa muskarin halloween-konserttiin esiintymään. Arvatkaas, miten muut olivat pukeutuneet? :D

Tekis mieli laittaa esitysvideo tänne näytille, se on aika hauska, mutta ehkä jätän laittamatta kun siinä on koko ryhmä.

Päästiin Ukin kanssa kutsuvieraslipuilla katsomaan Simo taikuria. Tästä on ihan muutaman kerran puhuttu jälkikäteen :D


Leivottiin vähän Piipan kanssa, kieli keskellä suuta :D


Lokakuun puolella tehtiin eka lumiukko, mutta se ei kauaa kestänyt

Yksi uusista lempileikeistä :D

"Se kun tää tyyppi potkii kaasu pohjassa päin jyrkkää katukivetyksen reunaa, lentää komeessa kaaressa ohjaustangon yli ja mätkähtää äksänä lumen peittämien lehtien sekaan😂😂 Saatettiin ehkä vähän naurunsekaisesti jatkaa matkaa😂🙈"

Mitähän tässä mahtaa tapahtua?? :D

Fridalla on hauskoja roolileikkejä pikkumuumien, dubloeläinten ja -ukkojen sekä pehmolelujen kanssa. Nukkekodin luota saattaa usein kuulua "Vooooi sinä olet ihan tuumeessa!" tai "Soo soo niistuneiti, ei saa noin tehdä!" En kyllä tiedä, mistä tuo "soo soo" on opittu :D
Tai Frida saattaa tulla keittiöön hiipien "Sshhhh, muumit nuttuu. Shhh!"

Pakkasta -12, olin sitä mieltä ettei lumiukkoa kyllä saa. Hetkeä myöhemmin lumityöt keskeytyi:
"SAI tehtyä lumiuton!!"

Käytiin retkellä ja metsästä löytyi puumajan tapainen. Näkyy tuolla taustalla.
"Sitte tun minä olen toulutyttö, minä ratennan meille puuhun itioman majan ja siellä me sitten sinun tanssa asutaan! Tuonne noooin tauas metsään! Minä osaan sinne sitten ihan ite tiivetä!!"

Mitä koira edellä, sitä Frida perässä :D

Keksittiin pururadan härveleille parempaa käyttöä :P

11. marraskuuta 2016

Kirje Joulupukille

Heti alkuun pohjustuksena niille, jotka täältä hakee vinkkejä Fridan mahdollista joululahjaa varten:
Frida ei osaa odottaa mitään suurta pakettivyöryä (eikä tarvitse oppia odottamaankaan) ja tietää toivelistan olevan vain toivelista, eikä siis luule saavansa kaikkea mitä pyytää keksii.

Tottakai Frida ilahtuu jokaisesta paketista, mutta on varmasti tyytyväinen, vaikka Joulupukki toisikin vain yhden lahjan :)

Mutta sitten asiaan!


Me innostuttiinkin jo tänään lueskelemaan juttuja Joulupukista, tontuista ja muusta asiaan kuuluvasta.
Frida bongasi tonttujen pajasta nukkekodin ja oli aivan varma, että kyseessä on samainen nukkekoti, jonka Frida viime jouluna sai lahjaksi :P

Lukuhetken jälkeen jatkettiin askartelemaan kirjettä Joulupukille! Saas nähdä jääkö tämä ainoaksi, vai haluaako Frida tehdä jatko-osan tai useammankin vielä ennen joulua..

Pienenä meillä oli tapana kirjoitella kirjeitä melkoisen paksu pino. Kirjeet laitettiin lahjasäkkiin, joka lopulta joku ilta nostettiin ulos ja sieltä tontut sen sitten yön aikana hakivat. Huomenna me käydään viemässä Fridan kirje Ukin luona odottavaan säkkiin :)

Äiti leikkaa, Piipa liimaa..


Tää saattais ehkä tarvita jotain tulkinnan tapaista?
Frida etsi kivoja juttuja lelukirjasta ja halusi kirjoitella sellaisia juttuja, joista ei kuvaa löytynyt.

- Vesivärit (Parasta olisi, jos vesiväripaletista löytyisi ihan vain perusvärit (keltainen, sininen, punainen, valkoinen ja musta), jotta Frida pääsisi kunnolla sekoittelemaan värejä)
Nyt maalaillaan revontulia sormiväreillä, sopivampien puutteessa :D

- Lumikola ("Telaaminen" on tosi jees ja kun "naapurin Onnillatin on!!")
- Leikkivatkain
- Parkkitalo + pikkuautoja ("Siinä on helitopterilletin oma paitta!!")
- Kirjoja (Joku paksumpi jossa useampi lyhyt tarina taikka luku??)
Frida tykkää lukea hurjasti. Uusin juttu on mennä yhden koiran kanssa omaan huoneeseen suljettujen ovien taakse lukemaan koiralle kirjoja :)
Mauri Kunnaksen kirjoihin Frida on erityisen ihastunut, mutta varmasti kaikki (hyvät) kirjat on mieleisiä.

- Trampoliini (Frida sai synttärilahjasi pohjakassan tramppaan ja puhe oli, että kun Fridan säästöpurkki keväällä on täysi, niin sitten mennään Papan kanssa ostamaan oma. Frida halusi kuitenkin vielä laittaa Joulupukillekin saman toiveen :D )
- Työkoneita (Erityisesti mielessä oli hiekkalaatikkohommissa päältä ajettava kaivinkone ja iso työnnettävä kuormuri)
- Paketti
- Piano
- Punainen liukuri
- Lisää keittiötä (Frida toivoo omaa tiskiallasta ja mikroa)
- Pelejä (Lautapelejä ja palapelejä yritti kirjasta löytää. Frida tekee jo näppärästi 20-24 palan palapelejä)

Tässäpä oli ne toiveet, jotka Fridan mieleen tällä kertaa tulivat. Ajattelin tähän lisätä vielä muutaman jutun, joita Frida on aikaisemmin toivonut ja jotka omasta mielestäni olisivat hyviä ideoita.

- Polkupyörä (Frida näki kuinka eräs jumppakaveri lähti kotiin "isojen poitien pyörällä!!", siis pyörällä jossa oli polkimet, eikä tietenkään apupyöriä. Frida toivoi että saisi isojen tyttöjen pyörän "sitten teväällä tun lumi sulaa pois", punaisen ja jos ei punaista saa niin edes oranssin tai keltaisen. Itse olen alusta asti ajatellut, että hankin Fridalle aikanaan pienen jopon, jos vain jostain kirpparilta sellaisen bongaan.
- Kellukeuimapuku (Frida on nähnyt tällaisen parilla kaverilla uimahallissa ja toivonut samanlaista. Frida tykkäisi kovasti uida ihan itse, mutta eihän se oikein vielä onnistu..)
- Luistimet + luistelukypärä (Fridan nykyiset luistimet alkaa käydä pieneksi, eikä niihin ainakaan villasukkia enää mahdu. Luistelemaan on kuitenkin kova hinku. Tuo Fridan pyöräilykypärä käy varmasti paremman puutteessa.)
- Sukkahousuja (104 ois varmaan aika passeli koko. Muuten vaatetusta kyllä piisaa :P )

Viimeisenä se, jota ajattelin itse epätoivoisesti metsästää. Todennäköisesti huonolla menestyksellä...
Vinkatkaa jos tiedätte mistä voisi saada!

Tätä RK Designin automattoa kestäisi minunkin silmät katsella ja saattaisi tästä saada jopa koirien karvat irti. Harmi ettei tätä mattoa taida saada enää mistään, ellei käytettynä jostain bongaa.

Ja tässä toinen, ilmeisesti vieläkin vaikeammin tavoiteltava matto, RK Designilta tämäkin.

10. marraskuuta 2016

Frida 3v vastaa

Joku aika sitten kyselin Fridalta vastaukset facessa kiertävään kyselyyn ja ajattelin nyt räväyttää sen tännekin luettavaksi :)

1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle?
Ei saa tehä tuhmuuksia
2. Mikä tekee äidin onnelliseksi?
Ei tekis tuhmuuksia
3. Mikä tekee surulliseksi?
Tuhmuuksista
4. Miten äiti saa sinut nauramaan?
HAHAHA!! Leikkimällä
5. Millainen äitisi oli lapsena?
Kävit potalla!
6. Kuinka vanha äitisi on?
Äiti. Seittämän vuotta.
7. Kuinka pitkä äitisi on?
NÄIN pitkä! (Levittää kädet ja sormet levälleen)
8. Mikä on äitisi lempipuuha?
Istua. Tehä ruokaa.
9. Mitä äitisi tekee, kun et ole itse paikalla?
Sillo sinä teet rahkaa. Ja käyt ACE:lla! (Kuopiossa agilityn valmennusryhmässä)
10. Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?
Mitä siitä sitte kuuluu? Musiikkia!
11. Missä äitisi on tosi hyvä?
Koirahommissa!
12. Missä äitisi ei ole kovin hyvä lainkaan?
Tehä temppuja Nevan kanssa. Se osaa vaan palkintoja.
13. Mitä äitisi tekee työkseen?
Noin kaukana! (Näyttää ikkunasta horisonttiin) ja tekee ruokaa.
14. Mikä on äitisi lempiruokaa?
Pitsa! Minun pitsa on myös lempiruokaa.
15. Miksi olet ylpeä äidistäsi?
Öööö... Päästä!!
16. Jos äitisi olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi?
Mähmätti.
17. Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?
Tehää muovailuvahaa ja domino-peliä.
18. Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi?
Minulla on punanen paita. Me ollaan tämmösiä.
19. Mitä eroa on sinussa ja äidissä?
En mä muista.
20. Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua?
Tiedän. Minä sua rakastan!
21. Mikä on äitisi lempipaikka, minne mennä?
ACE:lle koirahommiin!